torstaina, maaliskuuta 12, 2009

Juokse itsesi kuntoon



Jos peruskunto on heikko, juokseminen kannattaa aloittaa varovasti. Kaksi lenkkiä viikossa riittää. Jos treenaa neljä kertaa viikossa, pari muuta harjoitusta voi olla esim. pyöräilyä tai sauvakävelyä. Lenkin pituus pitäisi olla tunti tai enemmän. Sykkeen tulee olla erittäin matala. Aloittelijan ei kannata juosta heti koko lenkkiä. Kaksi minuuttia juosten, kaksi kävellen, tällaista totuttelua on hyvä tehdä kuukausikin ennen kuin ne kaksi viikottaista lenkkiä tekee juosten.
Oikeassa juoksuasennossa jalka tulee maahan kantapää edellä. Hitaassa vauhdissa askelluksesta tulee helposti elefanttimaista tömistelyä. Askeleen pitäisi rullata niin, että askeleen ponnistuslinja lähtee ukko- ja akkavarpaan välistä.
Kun juoksee enemmän, lihaksisto tottuu iskuun ja liikkeeseen. Oikean juoksuasennon salaisuus on ryhdissä; seiso suorana, nouse päkiöille ja kuvittele, että joku ikään kuin nostaisi sinua hiuksista ylöspäin. Silloin lantio on ylhäällä ja juoksuasento on ryhdikäs.
Motivaatioruiskeita on monia. Joka kerta, kun lähdet lenkille, juokse eri vaatteilla, eri suuntaan, eri lenkki. Tutustu erilaisiin paikkoihin ja maastoihin. Kun kroppa tottuu juoksuun, harjoituskertojen määrää voi lisätä. Kolme juoksukertaa viikossa on jo hyvä saldo.
Ennen lenkkiä kannattaa lämmitellä hyvin, lenkin jälkeen venytellä. Juoksijan lihaskuntoharjoittelussa erityistä huomiota vaativat vatsa- ja selkälihakset; siihen, että pystyy säilyttämään juoksuasennon ryhdikkäänä, tarvitaan vatsa- ja selkälihaksia.

Juoksukengät
Lenkkareissa saa olla tilaa sentti isovarpaan kärjessä. Kesäaikaan kenkiä kannattaa sovittaa aamupäivällä, koska jalat turpoavat lämpimässä. Muuten varusteiksi riittää kevyt paita ja shortsit, talvisin totta kai talvivaatteet. Jalkoihin kannattaa laittaa keinokuituiset sukat. Puuvillainen tennissukka on märkä, jalka hikoilee ja tulee hiertymiä.

Ei kommentteja:

Tietoja minusta

Oma kuva
Finland
Olen kosmetiikasta, matkailusta, pojista ja elämästä kiinnostunut 16- vuotias tyttö.

Lukijat

Koskaan ei voi tietää mikä päivä on viimeinen, joten elä jokainen päivä ihan täysillä!

Blake Lively

Blake Lively
Powered By Blogger