Minä olen sen päättänyt, että minusta tulee entistä parempi MINÄ. Minä laihdutan... painan nyt 68 kg, ihan järkyttävän paljon! Siis oikeasti melkein 70 kg! Olen lihonut 10 kg muutaman vuoden aikana... Menen nyt siis lukion kakkoselle. Pituutta minulla on 173 cm, noin. Minulla on oikeasti järjetön maha, kunnon pömppis! Vanhempani ovat ylipainoisia, joten ei mikään ihme, jos minulla on pelko lihoa... Olisi ihanaa painaa 60 kg. Ehkä se onkin tavoitteeni. Ei, en todellakaan aio hankkia itselleni anoreksiaa tai bulimiaa, aion laihtua ja kiinteytyä. Minusta ei millään edes voisi tulla syömishäiriöistä, minä vain tiedän sen.
Olen naamastani melko pyöreä ja se häiritsee minua. Syöminen on vain niin mukavaa! Tiedän olevani tunnesyöjä. Karkit, jäätelö, suklaa ja myöskin sipsit ovat vihollisiani, ja samalla läheisiäni, jollain sairaalla tavalla. Lenkkeilen kyllä joka päivä (käyn kävelylenkillä) koirani kanssa. Meillä on jumppavideoita, joten niistä voisi varmaan aloittaa.
Elämäni ei ole oikein missään määrin ollut helppoa. Isäni oli alkoholisti, nyt hän on haudassa. Ennen isän kuolemaa elämäni oli välillä helvettiä: huutoa, riitaa, pelkoa, itkua, tappo- sun muita uhkauksia. Ja isässäni oli 2 puolta, toinen normaali, ja toinen, kun hän oli kännissä. Ei ihme, kun on traumoja jäänyt, ja lohduttaudun hyvällä ruualla. No, toivottavasti tämän kirjoittamisesta oli minulle hyötyä, saan kerrottua asiani ainakin näin. Sitä en ole usein tehnyt.
Minusta tuntuu, ettei minulla ole kauheasti kavereita. Ainakaan sellaisia, jotka haluaisivat viettää aikaa kanssani muulloinkin kuin koulussa. Itsetuntoni on melko huono ja olen todella, todella ujo. Kärsin siitä.
Minua on koulukiusattu. Kiusaamista oli ala- ja yläasteella, mutta lukiossa se onneksi loppui (ellei joitakin murskaavia katseita oteta huomioon).
Tein tänään jonkin verran vatsalihaksia ja selkälihaksia. Söin vasta 3 mehujäätelöä. Syöminen tuottaa hetkeksi hyvän olon, ja sitten paha olo riuhtaisee köydet irti ja pääsee valloilleen. En tunne olevani henkisesti tasapainoinen ihminen. Kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta. Joskus ihmiset pelottavat minua.
sunnuntaina, kesäkuuta 07, 2009
perjantaina, toukokuuta 29, 2009
Miksi, oi miksi?
Miksi lääkärit eivät ole koko ajan kipeinä, vaikka tapaavat jatkuvasti flunssaisia potilaita?
Miksi kaikki maailman ihmiset eivät puhu samaa kieltä?
Miksi aina pitää suorittaa?
Miksi kaikki herkut ovat epäterveellisiä?
Miksi parhaat säät ovat silloin, kun on itse koulussa?
Miksi joidenkin mielestä kaikki oli ennen paremmin?
Miksi mietin syyskuussa, mitä teen jouluna?
Miksi muistan niin paljon turhia asioita?
Milloin on aikuinen?
Miksi joidenkin mielestä ei ole hienoa olla hyvä koulussa?
Miksi kaikkien pitäisi näyttää samanlaisilta, kun ihmiset eivät ole luonteeltaankaan samanlaisia?
Miksi Vesa Keskisen rakkauselämä ei kiinnosta minua?
Miksi ihmiset rääkkäävät eläimiä?
Miksi minä en voi saada lottovoittoa?
Miksi stressaan turhista asioista?
Miksi ihania asioita arvostaa usein vasta, kun menettää ne?
Miksi neuvoja on helpompi antaa kuin noudattaa itse?
Miksi ilman kännykkää ei voi elää?
Miksi tässä maassa on niin vähän valoa?
Miksi en asu maassa, jossa on aina lämmin ja aurinko paistaa?
Miksi tykkään talvesta ja pimeästä, vaikka niitä pitäisi inhota?
Miksi kynttilän valo muuttaa mielen herkäksi?
Miksi sama vaate näyttää toisen päällä muka kivemmalta kuin itsellä?
Miksi ajattelen jatkuvasti huomista tai ensi viikkoa, enkä tätä päivää?
Miksi kesä tuntuu joka vuosi lyhyemmältä kuin edellisvuonna?
Miksi herkuttelusta pitäisi tulla huono fiilis, vaikka se on ihanaa?
Miksi flunssa tulee silloin, kun sitä vähiten toivoisi?
Miksi kaikki asiat tuntuvat yöllä synkemmiltä kuin päivällä?
Miksi en ole paratiisisaarella?
Miksi aina tekee mieli karkkia?
Miksi kouluviikko ei voi olla nelipäiväinen?
Miksi vuorokaudessa ei ole enempää tunteja?
Miksi leffastarat eivät tee kiertueita kuten bändit?
Miksi äiti ei koskaan vastaa, kun yritän soittaa hänelle?
Miksi kunto ei voi kohota ajatuksen voimalla?
Miksi jään kyselemään, enkä vain mennä posota eteenpäin?

keskiviikkona, toukokuuta 27, 2009
Pitkästä aikaa...

Meinasin jo luovuttaa koko blogin kanssa. Haukkuja on tästä sen verran tullut, että oli pakko nousta jaloilleni. Minulla on vain huono kritiikin sietokyky.
Minusta oli ihanaa lukea Janice Dickinsonin haastattelu, sillä siinä hän sanoi: "Kuvankäsittelyn ansiosta nykyiset kansikuvatytöt eivät näytä enää íhmisiltä vaan avaruusolioilta." Ihanaa, että maailman mallidiiva sanoo noin! Itse allekirjoitan tuon täysin. Haastattelussa hän myös paljasti, että hän ei oikeasti ole narttu, vaan ilkeä sen takia, koska show'n tuottajat halusivat hänet sellaiseksi.
Olen sitä mieltä, että mitä vähemmän meikkiä, sitä parempi. Tosin itse käytän aika paljonkin kausittain meikkiä, mutta vain siksi, koska meikkaaminen on oikeasti hauskaa!
Luonnollinen kauneus on ihanaa!
Siivosin tänään kirjahyllyni, se todella kaipasi sitä. Nyt kai täällä voi taas muutoksen turvin viihtyä viikon. Aion viedä vanhoja Kuntoplus- ja Miss Mix- lehtiä kirpparille.
perjantaina, huhtikuuta 17, 2009
Ennen...
Ennen moni asia oli paremmin. Lastenohjelmat olivat paljon nykyisiä parempia. Oloni oli tänään nostalginen, kun katsoin Youtubesta Pokémonin tunnaria. Ollapa vielä lapsen mieli... Ensi vuonna täytän joka tapauksessa 18 vuotta. Ennen moni asia tuntui hauskemmalta ja kivemmalta. On tämä haikeaa. :( En ole saavuttanut edes perjantaifiilistä. :/
sunnuntaina, huhtikuuta 12, 2009
perjantaina, huhtikuuta 10, 2009
Kosmetiikkaani
sunnuntaina, huhtikuuta 05, 2009
Somebody dreams about you every single night...
Kyllä minäkin vielä löydän sen tosirakkauteni, jokainen löytää. Uskon, että jokaiselle on täällä vähintään yksi oikea. Rakkauden eteen on nähtävä vaivaa, mutta on se sen arvoista.
perjantaina, huhtikuuta 03, 2009
Koeviikko loppui :)
Ihanaa, maanantaina alkaa kauan odotettu viides jakso. =) Tänä iltana otan vain rennosti. Tänään oli mahtava kevätilma, ja koulu loppui jo 10.45, kun sain kokeen tehtyä. Ihastukseni kanssa ei tänään tapahtunut yhtään mitään, mutta ei se haittaa, oli niin upea päivä jo muutenkin. Toissa päivänä ihastukseni oli muuten oikea herrasmies, ja piti ovea auki minulle. Se oli yksi lukioaikani parhaimmista jutuista. :) Voi kuullostaa todella typerältä, mutta kun ihastukseni piti sitä ovea varta vasten, että pääsen siitä. ;) Olin siis vähän matkan päässä. Tosin ihastukseni notkui siinä kaverinsa kanssa tekosyyn (?) varjolla, mutta mutta... <3>Scary Movie 3: n, kun se tulee Neloselta. Pikku lenkilläkin voisin koiran kanssa piipahtaa, kun siellä on todella lämmin ja ihana ilma! Taidankin mennä ennen Salkkareita. Ostin muuten punaisen ihanan Icepeakin pipon (maksoi vain 3 euroa!). Kävin tänään kaverini kanssa kahvilassa syömässä munkkirinkilän ja tripin (trippi maksoi 1, 20 eur... whaaat?), eikä minulla ollut edes rahaa, joten kaverini maksoi. Maksoin tosin hänelle takaisin, kun äitini tuli. No anyways, nyt lenkille.
Vaatteeni koulussa: Housut, alusvaatteet, sukat, villasukat, valkoinen huppari, toppi, säärystimet, vyö.
Vaatteeni kotona: Sukat, säärystimet, neulepaita, toppi ja fleecehousut. Joo, tosi juntit, mutta ihanat päällä. =)

sunnuntaina, maaliskuuta 29, 2009
Sepä siitä sitten...
Paastosta ei olisi tullut mitään muutenkaan. Kokeisiin lukiessa aivotkin tarvitsevat energiaa... Eilen siitä kokeisiin lukemisesta ei nimittäin tullut yhtään mitään, oli paljon mielenkiintoisempaakin tekemistä. =) Istutin eilen siemeniä itämään, toivottavasti ne kasvavat. Huomenna minulla on äidinkielen koe. Heräsin tänään jo ennen viittä, mutta nukahtelin ja heräilin aina vähän väliä, ja nousin kahdeksan jälkeen. Nyt aamulla meinasin käydä pikku lenkillä. Saatan katsoa tänään P.S. Rakastan sinua- leffan. Olen katsonut sen jo yhesti, mutta se on niin hyvä! Kokeisiin olisi pikku pakko alkaa lukemaan. Digimittari näyttää pakkasta -2,4 astetta, mutta 'oikea' mittari -5 astetta. Tiedä sitten, kumpi on oikea. Mut ihan kiva ilma, anyway. :) Parasta on, ettei sada lunta ja ole paukkupakkasia!
lauantaina, maaliskuuta 28, 2009
Ihanaa kun ei tarvitse mennä kouluun... =)

Tänään en ole itse asiassa menossa edes keskustaan. Aion olla ilman meikkiä tänään ja huomenna, että ihokin paranisi. Koska minulla on ensi viikolla 4 koetta, minun olisi syytä hieman lueskella niihin. Ja novellikansio pitäisi tänään työstää loppuun. Lisäksi aion tänään lauleskella ja ottaa vain rennosti. Lisäksi käyn lenkillä illemmalla. Tulossa on siis todennäköisesti rento päivä. :) Voin olla ihan oma itseni eikä tarvitse stressata mistään. Aion olla vain kotiasussa tänään ja tukka sekaisin. Sitä kivempi onkin sitten maanantaina laittautua... kokeeseen? No, tulen varmaan näkemään ihastustani, ja laittautuminen nyt vaan on ihanaa jo muutenkin! :) Illalla saatan laittaa kynttilöitä huoneeseeni, kuunnella Koopia ja unelmoida, ei ole varmaan enää epäselvää että kenestä. Tai sitten tanssin ja hypin. Riippuu illan olotilasta...
Huomenna voisin vähän paastota, jos muistan. :) En nyt varsinaisesti syömättömyyttä tarkoita, vaan syömisen vähentämistä. Jos söisikin huomenna vain hedelmiä ja puuroa ja sen sellaista.
Minun pitäisi muuten siivota oma huoneeni, joka on aivan kuin pyörremyrskyn jäljiltä. Varsinkin pöytä olisi aihetta siivota, ei sellaisen kasan päällä voi tehdä koulujuttujakaan. Iltapäiväksi luvattiin muuten nollakeliä, kivaa. =) Jostain syystä minä rakastan sitä, kun lämpötila on nollassa. :)
perjantaina, maaliskuuta 27, 2009
<3

Olen niiiiiin pihkassa. Ihastukseni pelasi tänään ja esitti kyllä aika lujaa, mutta että se oli ihana. :) Eihän tää ole eikä tule olemaan mikään rakkaustarina (olisin niin mielelläni väärässä), mutta nautin tästä nyt, vaikka minulla onkin estoni ihastukseni edessä, ja nauttiminen ei ole täydellistä. Mutta ei ole mikään muukaan...
Tänään mulla oli fysiikan koe, mikä meni aika huonosti. Maanantaina on äidinkielen koe. Viikonloppu saattaakin mennä kokeisiin lukiessa ja novellikansiota tehdessä. Tänään pitäisi käydä vielä lenkillä. On tää koeviikko niin rento, kun ei tule läksyjä. :)
keskiviikkona, maaliskuuta 25, 2009
Ja taas tänään opin jotain uutta...

Tänään ei ole sää hellinyt erityisesti, mutta ei se mitään. Ihastuksellani oli yllään uusi, tai ainakin hieno paita, joten oli vähän silmänruokaakin. ;) Ihastuksellani menee varmaan kohta hermot kanssani, ellei ole jo mennyt, kun esitän, ettei minua kiinnosta lainkaan, vaikka asia on täysin päinvastoin! Huoh minun kanssani... Nooh, pitäisi joka tapauksessa lukea matikan kokeeseen, joka on huomenna. Lisäksi pitäisi tehdä novellikansiota, mikä ei paljoa houkuttele. Lenkilläkin pitäisi käydä. Läksyjä ei onneksi tullut, kun koeviikko alkaa. Ostin muuten, tai no, äitini osti Koopin levyn. Ihanaa! En ole vain päässyt kuuntelemaan sitä vielä.
Meikkini tänään: meikkivoide, ruskea luomiväri, huulikiilto, puuteri ja poskipuna.
Vaatteeni tänään: valkoinen huppari ja farkut.
sunnuntaina, maaliskuuta 22, 2009
Täysin turhaa tietoa, jolla et tee mitään.
Ihmisen on mahdotonta nuolla omaa kyynärpäätään. (75 % tämän tiedon lukeneista yrittää nuolla kyynärpäätään.)
Krokotiili ei pysty työntämään kieltään ulos suustaan.
Katkaravun sydän sijaitsee sen päässä.
Aivastaessa sydän pysähtyy millisekunnin ajaksi.
200 000:aa strutsia seurattiin yli 80 vuoden ajan, eikä kertaakaan nähty strutsin pilottavan päätään maahan.
Yhdysvalloissa joku haastaa toisen ihmisen tai yrityksen oikeuteen joka 30. sekunti.
Sian on fyysisesti mahdotonta katsoa ylös taivaalle.
Rotat ja hevoset eivät voi oksentaa.
Kuulokkeiden pitäminen tunnin ajan nostaa korvasi bakteerien määrän 700-kertaiseksi.
Sähkötuolin keksijä oli hammaslääkäri.
Tupakansytytin keksittiin ennen tulitikkua.
100 % lottovoittajista lihoo voiton jälkeen.
35 % henkilöistä, jotka etsivät seuraa sanomalehtien henkilökohtaista-palstoilta on naimisissa.
Sorsan vaakkuminen ei kaiu missään olosuhteissa - syytä ei tiedetä.
Elämänsä aikana ihminen syö nukuessaan 70 lentävää hyönteistä ja 10 hämähäkkiä.
Useimmat huulipunat sisältävät kalan suomuja.
Kolibri painaa vähemmän kuin sentin kolikko.
Suomen ensimmäinen matkapuhelin painoi 8 kiloa.
Vaaleanpunaisella Pantterilla on 6 viiksikarvaa.
Torakka voi elää yhdeksän päivää ilman päätään, enne kuin se nääntyy nälkään.
Historian lyhin sota käytiin Zanzibaarin ja Englannin välillä 1896. Zanzibaar antautui 38 minuutin jälkeen.
Kaksintaistelu on laillista Paraguayssa, kunhan molemmat osapuolet ovat rekisteröityneitä veren luovuttajia.
Jos pidät kultakalaa pimeässä huoneessa, se muuttuu lopulta valkoiseksi.
Naiset räpyttävät silmiään melkein kaksi kertaa enemmän kuin miehet.
Yksikään USA:n presidentti ei ole ollut ainoa lapsi perheessä.
Raamatussa on 31174 jaetta.
Etana voi nukkua 3 vuotta.
American Airlines säästi 40 000 dollaria vuonna 1987 poistamalla yhden oliivin jokaisesta salaatista joka tarjoillaan ensimmäisessä luokassa.
Mel Blanc (Väiski Vemmelsäären ääni) Oli allerginen porkkanoille.
Vähintään 9 miljoonalla ihmisellä on syntymäpäivä samaan aikaan kuin sinulla.
Montpelier, Vermontissa on ainoa USA:n osavaltion pääkaupunki jossa ei ole McDonald'sia.
Jokaista USA:n asukasta kohti on kaksi luottokorttia.
Maailman yleisin nimi on Mohammed.
Vain yksi ihminen 116 miljardista elää 116 vuotiaaksi.
Kanadalla on kaikista maailman valtioista eninten rantaviivaa.
Mitään isoa tai ohutta paperia ei pystytä taittamaan seitsemää kertaa enempää.
Ranskalaiset syövät vuosittain noin 500.000.000 (500 miljoonaa) etanaa.
Krokotiilit ovat värisokeita.
Kirahvit pystyvät nuolemaan omia korviaan.
Psykiatrit tekevät vuodessa tuplasti enemmän itsemurhia kuin heidän potilaansa.
Kymmenen prosenttia maailman vuosittaisesta suolavarojen käytöstä kuluu Yhdysvaltojen teiden suolaamiseen.
Ihmiskehossa on niin paljon hiiltä, että kyseisestä hiilimäärästä saataisiin tarvittava määrä lyijyä noin 9.000 lyijykynään.
Jäätelö keksittiin vuonna 1620.
40 prosentilla ruotsalaisista on son-loppuinen sukunimi.
Amsterdamin poliisilla on osasto, joka on erikostunut autonajajien pelastamiseen kanavista.
Maailman vanhin toimivan huuhtelun omaava vesiklosetti on yli 4.000 vuotta vanha. Se sijaitsee Knossoksessa.
Kuningatar Elisabet I:n hallitsemiskaudella oli olemassa miesten partavero.
Englannin parlamentti julisti joulun poistetuksi vuonna 1647.
Monopolipelin valmistajat painavat vuosittain enemmän rahaa kuin Yhdysvaltain rahaviranomaiset.
Sveitsin laki kieltää auton oven kiinnipaukauttamisen.
Los Angelesissa on enemmän autoja kuin ihmisiä.
Vuonna 1848 laskettiin San Franciscossa olevan 800 asukasta. Kalifornian kultalöydön jälkeen asukasmäärä laski viikon aikana seitsemään.
Perhosen keskimääräinen lentonopeus on 32 km/h.
Ihminen nukahtaa keskimäärin seitsemässä minuutissa.
Jos huutaisit 8 vuotta, 7 kuukautta ja 6 päivää, olisit tuottanut tarpeeksi äänienergiaa lämmittämään yhden kupin kahvia.
Jos piereskelisit yhteen menoon 6 vuotta ja 9 kuukautta, olisit tuottanut ydinpommin sisältämän energiamäärän tuottamiseen tarvittavan kaasumäärän.
Sian orgasmi kestää 30 minuuttia. Mielenkiintoisin kysymys on kuitenkin se, kuka on kellottanut tämän ilmiön?
Pään hakkaaminen seinään kuluttaa 150 kaloria tunnissa.
Ihminen ja delfiini ovat ainoat lajit, jotka harrastavat seksiä pelkästään nautinnon vuoksi.
Ihmisruumiin vahvin lihas on kieli.
Oikeakätinen elää keskimäärin yhdeksän vuotta pitempään kuin vasenkätinen.
Krokotiili ei pysty työntämään kieltään ulos.
Muurahainen voi nostaa 50 kertaa oman painonsa, vetää perässään 30 kertaa itsensä painoista taakkaa ja kaatuu aina oikealle kyljelleen kuollessaan myrkkyyn. (Kuka helvetti on rahoittanut tämän tutkimuksen?)
Postimerkin nuoleminen kuluttaa 0,1 kaloria.
Jääkarhut ovat vasenkätisiä.
Kissakalalla on yli 27 000 makuaistia.
Kirppu pystyy hyppäämään 350 kertaa ruumiinsa pituisen matkan.
Koiraspuolinen rukoilijasirkka ei voi paritella, jos sen pää on kiinni omassa ruumiissaan. Naaras aloittaa seksin esileikillään, jossa hän leikkaa koiraan pään irti.
Leijonat parittelevat jopa 50 kertaa päivässä.
Perhoset maistavat jaloillaan.
Elefantti on ainoa eläin, joka ei osaa hypätä.
101 Dalmatialaista ja Peter Panin Wendy, ovat ainoat Walt Disneyn hahmot joilla on molemmat vanhemmat paikalla ja jotka eivät kuole elokuvan aikana.
Osterin silmä on suurempi kuin sen aivot. (Tunnen tällaisia ihmisiäkin)
Tähtikaloilla ei ole aivoja. (Tunnen tällaisiakin ihmisiä)
Yhdysvalloissa teurastetaan joka kiitospäiväksi 45 miljoonaa kalkkunaa.
Tälläkin hetkellä 10 miljoonaa ihmistä harrastaa seksiä.
Piin likiarvo kirjoitettuna miljardilla desimaalilla ulottuisi Bostonista New Yorkiin.
Nausea itineris ferroviarii on latinaksi matkapahoinvoinnin erikoinen muoto, joka puhkeaa junassa.
Muutamat Egyptin pyramidien kivistä on merkitty nuolikuvioin, jotka tarkoittavat yksinkertaisesti "tämä puoli ylös".
Albert Einstein ei saanut Nobelin palkintoa suhteellisuusteoriasta, vaan valosähköisen ilmiön keksimisestä.
Tutankhamonin veriryhmä oli A.
3-vuotiaat tytöt ovat poikia parempia valehtelemaan.
Keskeytymättömän puheen maailmanennätys on 159 tuntia. Sen teki mies Sri Lankassa 1981. Naisten ennätys on vain 110 tuntia. (niinpä niin, ja sitten vielä väitetään, että naiset puhuvat paljon)
45 prosenttia amerikkalaisista on virtsannut suihkussa, 29% on sortunut myymälävarkauteen ja 42% amerikkalaisnaisista on harrastanut seksiä työpaikallaan.
2 maailman pienintä valtiota, Monaco ja Vatikaani, ovat yhteispinta-alaltaan niin pieniä, että mahtuisivat New Yorkin keskuspuistoon.
Ison värisuoran (ässä, kuningas, kuningatar, sotamies, 10, samaa väriä) mahdollisuus pokerissa on 1:649 740.
Lämpimään veteen hukkuu kylmää nopeammin.
Jos laskee sekunnissa yhden luvun, miljoonaan laskeminen kestää 11,6 päivää. Miljardiin laskeminen vie 31 vuotta ja 252,1 vuorokautta.
Suomessa on maailman pisin vesiväylästö. Yhteensä 50 000 km purjehduskelpoisia järviä ja jokia.
Sikiö kasvaa nopeimmin juuri ennen syntymää. Samalla vauhdilla syntymän jälkeen 10-vuotiaan pituus olisi 5,6 m.
Vuodesta 0 kului 1700 vuotta maailman väkiluvun kaksinkertaistumiseen. Nyt siihen menee n. 41 v.
Tennismailaan parhaat jänteet tehdään lehmän suolista. Yhteen mailaan tarvitaan vähintään kaksi lehmää.
Jupiterilla ei ole lainkaan kovaa pintaa. Uloinna on kaasua ja sisus on nestemäistä.
Coqui-sammakko voi kurnuttaa jopa 108 desibelin voimalla, mikä vastaa suihkukoneen ääntä.
Metri on etäisyys, jonka valo kulkee 1/299 792 458 sekunnissa.
Ihminen vastaa kysymyksiin 5-20 kertaa nopeammin seisoen kuin istuen.
Raskauden 3 ensimmäisen kk:n aikana monet naiset uneksivat sammakoista, käärmeistä ja ruukkukasveista.
USA:n avaruusasema Skylab 4:n miehistö järkytti maavalvomoa 1974, kieltäydyttyään äkkiä tekemästä avaruudessa töitä sunnuntaina.
Aivastuksen pienet hiukkaset kiitävät tiehensä 160 km/h nopeudella.
Sairaalloista halua jäädä vuoteeseen makaamaan kutsutaan nimellä klinomania.
Pohjois-Amerikan intiaanien kielessä ei ole kirosanoja. Muuten kieli on sanarikas. Siinä on esim. yli 200 sanaa auton osista.
Maapallon 1300 miljoonaa lehmää päästää vuosittain ilmaan yli 100 miljoonaa tonnia metaania.
Situs inversus eli sisäelinten sijainti päinvastaisilla puolilla kuin normaalisti esiintyy yhdellä yksilöllä noin 20 000:sta.
Minuutin seksi kuluttaa energiaa 7 kaloria (30 kilojoulea). Se vastaa saman ajan energian kulutusta uinnissa tai pyöräilyssä.
Eräs amerikkalainen patentoi hammasharjan, joka soittaa musiikkia harjattaessa.

Lähde: http://www.hulvaton.com/huumori/index.php?option=com_content&task=view&id=93&Itemid=3
Kuulumisia
Olen lukenut novellikirjaa tänään, en tosin ole vielä puolivälissäkään ja kirja pitäisi olla luettuna tiistaiksi. En ole lukenut kokeisiin, vaikka se oli tarkoitus. Onneksi olen nyt yksin kotona, on lukurauha, jos tulisi luettua edes hiukan. Minun pitäisi lukea siis matikan ja fysiikan kokeisiin. Haluan muuten tässä vaiheessa kiittää kaikkia, jotka ovat kommentoineet blogiani. Ulkoasusta on tullut huonoa palautetta, en itse oikein ymmärrä miksi, itse ainakin siitä pidän, enkä näillä näkymin ole sitä muuttamassakaan.
Lisäsin muuten blogini blogilista.fi:hin, kun sitä toivottiin. :)
Lisäsin muuten blogini blogilista.fi:hin, kun sitä toivottiin. :)
Pitkästä aikaa kiva sunnuntaiaamu
Heräsin jo ennen kuutta, koska rytmini on niin hullu, ja valo kajastui verhon läpi mukavasti. Pitäisi kai ymmärtää, että on se kevät todellakin tullut tänne pohjolaankin, ja verhot olisi syytä vaihtaa makuuhuoneessa tummempiin.
Lenkille menen ehkä joskus puolen tunnin päästä. Aamiaiseksi olen syönyt suklaamuroja ja mansikkakiisseliä. Aurinko paistaa ja tuntuu, että tästä sunnuntaista taitaakin tulla keskimääräistä parempi. :) Äitinikin lähtee kotoa syömään kavereidensa kanssa pariksi tunniksi, joten voin vaikka laittaa musiikin täysille ja tanssia. Tosin luulen, että se saattaakin mennä kokeisiin lukemiseksi, ensi viikolla alkaa nimittäin jo koeviikko, enkä ole ehtinyt lukea siihen yhtään. Ensi viikolla ehtii tosin olla vain kaksi koetta. Voi että odotan jo kesälomaa ja sitä fiilistä kun se alkaa! Äitini muuten puhui jotakin, että saattaisimme lähteä kesällä Roomaan, aivan mahtavaa! Aivan eri asia on kuitenkin se, tuleeko se toteutumaan. Mukaan olisi lähdössä myös äidin ystävätär, mutta se ei haittaa. Voi kunpa se toteutuisi! Ulkomailla olin kunnolla noin kymmenen vuotta sitten. Norjaa en laske kovin ulkomaiksi, emmekä sielläkään kunnolla käyneet, joten... siitäkin on aikaa ainakin 5 vuotta. Ei minua kauheasti haittaisi vaikka viettäisin kesän Suomessakin, toisaalta. Mutta jos tulee samanlainen kesä kuin viime kesä oli, että satoi, ja satoi, ja satoi, aurinko kävi 5 min ja satoi taas... suunnilleen, niin ei tule mitään. :( Perjantaina oli muuten kamala lumimyrsky ja meidän auto jäi jumiin. Matkaa kotiin oli silloin vain jotain 200-300 metriä, joten piti hakea kolat ja lapiot ja eikun kolaamaan.
Tänään pitäisi tehdä äidinkielen novellikansiota, lukea novellikirjaa, siivota, käydä lenkillä x 2, tehdä läksyt, lukea kokeisiin... Tuleekohan tästä päivästä sittenkään niin hyvä kuin hehkutin? No pitää muistaa, että se on täysin ihmisestä itsestään kiinni.
Lenkille menen ehkä joskus puolen tunnin päästä. Aamiaiseksi olen syönyt suklaamuroja ja mansikkakiisseliä. Aurinko paistaa ja tuntuu, että tästä sunnuntaista taitaakin tulla keskimääräistä parempi. :) Äitinikin lähtee kotoa syömään kavereidensa kanssa pariksi tunniksi, joten voin vaikka laittaa musiikin täysille ja tanssia. Tosin luulen, että se saattaakin mennä kokeisiin lukemiseksi, ensi viikolla alkaa nimittäin jo koeviikko, enkä ole ehtinyt lukea siihen yhtään. Ensi viikolla ehtii tosin olla vain kaksi koetta. Voi että odotan jo kesälomaa ja sitä fiilistä kun se alkaa! Äitini muuten puhui jotakin, että saattaisimme lähteä kesällä Roomaan, aivan mahtavaa! Aivan eri asia on kuitenkin se, tuleeko se toteutumaan. Mukaan olisi lähdössä myös äidin ystävätär, mutta se ei haittaa. Voi kunpa se toteutuisi! Ulkomailla olin kunnolla noin kymmenen vuotta sitten. Norjaa en laske kovin ulkomaiksi, emmekä sielläkään kunnolla käyneet, joten... siitäkin on aikaa ainakin 5 vuotta. Ei minua kauheasti haittaisi vaikka viettäisin kesän Suomessakin, toisaalta. Mutta jos tulee samanlainen kesä kuin viime kesä oli, että satoi, ja satoi, ja satoi, aurinko kävi 5 min ja satoi taas... suunnilleen, niin ei tule mitään. :( Perjantaina oli muuten kamala lumimyrsky ja meidän auto jäi jumiin. Matkaa kotiin oli silloin vain jotain 200-300 metriä, joten piti hakea kolat ja lapiot ja eikun kolaamaan. Tänään pitäisi tehdä äidinkielen novellikansiota, lukea novellikirjaa, siivota, käydä lenkillä x 2, tehdä läksyt, lukea kokeisiin... Tuleekohan tästä päivästä sittenkään niin hyvä kuin hehkutin? No pitää muistaa, että se on täysin ihmisestä itsestään kiinni.
Kuvan lähde: www.arcticlight.fi/catalogs/Images/99250_2_s6
Suuria kysymyksiä
Olen todella turhautunut kaikkeen. Mitä järkeä siinä on, että ihmiset syntyvät kuollakseen? Ihminen ehtii vain opiskella ja käydä töissä. Kaikki on niin vähästä kiinni. Miksen vain voi nauttia vähästä ja olla valittamatta turhasta? Olen huomannut itsessäni piirteitä, joita muissa inhoan.
Miksi olen minä? Se on ihmeellistä, että olen juuri minä. Miksei voi olla vain tyytyväinen itseensä? Miksi elämä on yhtä aikaa helppoa ja vaikeaa? Miksi on sotia? Ja vihaa? Miksei voi olla kaikille mieliksi? Ja miten maailma on syntynyt? Miksi elämä on tällaista?Miksi ihmiset tekevät itsemurhia? Ehkä edellä oli litanja syitä.
qwertyuiopåäölkjhgfdsazxcvbnm
lauantaina, maaliskuuta 21, 2009
Keväinen lenkki
Ihonhoidon 10 käskyä

(1) Pyri selvittämään mikä ihoasi ärsyttää. Punoitus tai näppylät voivat johtua esim. vääränlaisesta puhdistusaineesta.
(2) Jos iho on herkkä tai herkistynyt, kannattaa kiinnittää huomiota ihonhoitotuotteiden tuoksu- ja väriaineisiin. Keinotekoiset tuoksut ja väriaineet ärsyttävät, jos iho on taipuvainen oireilemaan.
(3) Älä sekoita ihonhoitotuotesarjoja keskenään. Et voi olla varma, miten eri tuotteiden aineet reagoivat keskenään.
(4) Älä aloita ihonhoitoa aktiivisimmilla tuotteilla. Etene oireilevan ihon kanssa pienin askelin, ja aloita hoito perustuotteilla tehokkaampien sijaan. Jos et ole varma millaiset tuotteet ovat hipiällesi parhaat, anna asiantuntijan analysoida ihosi.
(5) Seuraa käyttöohjeita. Älä rouhi ihoasi kuorintavoiteella enemmän kuin kehotetaan, äläkä ylitä naamion vaikutusaikaa.
(6) Rasvaisessakin ihossa on useita eri kuntoja. Nenä ja leuka saattavat olla näppyläiset, kun taas posket hilseilevät kuivuuttaan. Pyri löytämään kokonaisvaltainen kompromissi ihosi hyväksi.
(7) Suomen oloissa vuodenajat tulisi huomioida myös ihonhoidossa. Jos ihosi on taipuvainen oikuttelemaan, kannattaa tutkia onko käyttämäsi hoitotuote vuodenaikaan soveltuva.
(8) Katso mitä syöt! Esim. ruoka-aineallergiat heijastuvat usein iholle. Punoitusta aiheuttavat helposti esimerkiksi kofeiini, alkoholi sekä mausteiset ruoat.
(9) Myös stressi ja väsymys heijastuvat ihon kuntoon. Kunnon yöunilla pidät ihosi heleämpänä. Stressi altistaa myös aknelle.
(10) Ikääntymisen myötä iho herkistyy samalla, kun ihon kerrokset ohenevat ja talineritys vähenee. Ikääntyvän ihon tehotuotteisiin ei silti pidä siirtyä liian aikaisin. Myös hormonimuutokset herkistävät ihoa, joten yksin kuukautiskierto voi olla syynä ihon oireiluun ja finneihin.

lauantaina, maaliskuuta 14, 2009
7 avainsanaa parempaan terveyteen

- Pidä huolta kunnostasi – käytä kehoasi päivittäin.
- Syö enemmän hedelmiä ja vihanneksia.
- Syö vähemmän rasvaa ja sokeria.
- Syö runsaasti leipää ja muita viljatuotteita.
- Syö enemmän kalaa.
- Syö säännöllisesti, nälkäisenä turvaudut helpommin epäterveellisiin vaihtoehtoihin.
- Juo runsaasti vettä, tarvitset 2-3 litraa vettä päivittäin, jotta kehosi pysyy kunnossa.
+ Ainut tapa laihtua on syödä terveellisesti ja liikkua runsaasti!

torstaina, maaliskuuta 12, 2009
Juokse itsesi kuntoon

Jos peruskunto on heikko, juokseminen kannattaa aloittaa varovasti. Kaksi lenkkiä viikossa riittää. Jos treenaa neljä kertaa viikossa, pari muuta harjoitusta voi olla esim. pyöräilyä tai sauvakävelyä. Lenkin pituus pitäisi olla tunti tai enemmän. Sykkeen tulee olla erittäin matala. Aloittelijan ei kannata juosta heti koko lenkkiä. Kaksi minuuttia juosten, kaksi kävellen, tällaista totuttelua on hyvä tehdä kuukausikin ennen kuin ne kaksi viikottaista lenkkiä tekee juosten.
Oikeassa juoksuasennossa jalka tulee maahan kantapää edellä. Hitaassa vauhdissa askelluksesta tulee helposti elefanttimaista tömistelyä. Askeleen pitäisi rullata niin, että askeleen ponnistuslinja lähtee ukko- ja akkavarpaan välistä.
Kun juoksee enemmän, lihaksisto tottuu iskuun ja liikkeeseen. Oikean juoksuasennon salaisuus on ryhdissä; seiso suorana, nouse päkiöille ja kuvittele, että joku ikään kuin nostaisi sinua hiuksista ylöspäin. Silloin lantio on ylhäällä ja juoksuasento on ryhdikäs.
Motivaatioruiskeita on monia. Joka kerta, kun lähdet lenkille, juokse eri vaatteilla, eri suuntaan, eri lenkki. Tutustu erilaisiin paikkoihin ja maastoihin. Kun kroppa tottuu juoksuun, harjoituskertojen määrää voi lisätä. Kolme juoksukertaa viikossa on jo hyvä saldo.
Ennen lenkkiä kannattaa lämmitellä hyvin, lenkin jälkeen venytellä. Juoksijan lihaskuntoharjoittelussa erityistä huomiota vaativat vatsa- ja selkälihakset; siihen, että pystyy säilyttämään juoksuasennon ryhdikkäänä, tarvitaan vatsa- ja selkälihaksia.
Juoksukengät
Lenkkareissa saa olla tilaa sentti isovarpaan kärjessä. Kesäaikaan kenkiä kannattaa sovittaa aamupäivällä, koska jalat turpoavat lämpimässä. Muuten varusteiksi riittää kevyt paita ja shortsit, talvisin totta kai talvivaatteet. Jalkoihin kannattaa laittaa keinokuituiset sukat. Puuvillainen tennissukka on märkä, jalka hikoilee ja tulee hiertymiä.
keskiviikkona, maaliskuuta 11, 2009
Meikkivoiteeni/puuterini
○Rimmel Stay Matte- puuteri ~sävy 101 porcelaine
○Max Factor Colour Adapt ~sävy 45 warm almond
○Dream Matte Mousse ~sävy 010 ivory
○Rimmel Stay Matte meikkivoide ~001 ivory
○Anytime Stay Pretty ~sävy 10 marenki
○Ideal Finish ~01 ivory ja 02 nude
○Nivea Stay Real ~02 nude (mulle ainakin aivan liian tumma ja tunkkainen!)
○Lumene Natural Code ~10 vanilla ja 11 cream
○Biotherm sense matte ~115 (hyvä, mutta liian vaalea minulle)
○Maybelline pure.foundation Mineral ~02 Rose ivory (mielettömän vaaleaa!, vaikkei edes vaalein)
Kuvasta puuttuu ainakin:
○Nivea Ideal Finish- puuteri ~02 nude
+meikkisienet
+peili
P.s. Otan mielelläni kysymyksiä vastaan omistamistani tuotteista, esim. 'onko Lumene Natural Coden meikkivoide peittävä' ja näin. :)
HOX!
Jos muuten eksyt blogisivuilleni, jätä ihmeessä arvostelua/palautetta/kommentointia! Luen ne kyllä ja saatan vastatakin. ;) Mahdolliset paranteluehdotukset olisi enemmän kuin tervetulleita.
(melkein) Tasapaksu päivä (minulle)...
Ei tapahtunut ihmeempiä tänään, paitsi Saksassa kouluammuskelu, kamalaa! :( Mut henk. kohtaisessa elämässäni ei suurempia juttuja. Mulla oli koulussa saksaa, ruotsia ja matematiikkaa. Olin muuten saanut kivaa palautetta uudesta hiustyylistäni, kuulemma koko oppilaitoksen hienoin tukka minulla. :D Aika kivaa. ^^ Hymyilinkin sitten koulupäivän jälkeen sitä, oli kiva fiilis, kun aurinkokin paistoi.
Eilen oli mahtava päivä, ihastukseni kanssa aivan uudenlaista säpsähdystä. :D Vaikka oon jo sen asian suhteen vähän 'luovuttamassa' et antaapa olla. Lisäksi tuli parin jätkän kanssa läppää, oli kivaa. :)
Sunnuntaina tein muuten täysi hoidon jaloilleni. Kivaa, että kohta alkaa viikonloppu. Sitten ehtii taas enemmän tännekin kirjoittelemaan. :) Sunnuntaina on muuten mennyt jo (melkein) puolet tästäkin kuusta! Kyllä tää aika menee nopee. Kuun lopussa alkaa koeviikkokin. Että jeespä jees. Ei muuten tainnut mennä kemian uusintakoe läpi, eikä mennytkään, mutta ihan inhottaisi valittaa tuollaisesta, kun samalla muualla kuolee ihmisiä kouluammuskeluissa ja sodissa ja tuollaisissa ;(
Kuitenkin jotenkin mahtavaa; kevät on jo ihan hyvää vauhtia menossa eteenpäin, tukka on ihana ja nykyään pidän itseäni jopa kauniina! On menty pitkä matka yläasteen huonosta itsetunto-aikakausista. :D Kun vähän kaikki oli pimeempää elämässäni... Olen kyllä huomannut itsessäni selvää parannusta juuri elämänasenteessani. Pystyn jopa hymyilemään estoitta... ainakin joskus. Tarkoitan tällä nyt lähinnä sitä, että voin hymyillä ilman mitään 'syytä' ja voin olla niin etten ajattele mitä muut minusta ajattelevat, ja se voi olla todella vapauttavaa! Yläasteella en voinut edes nauraa, niin, että hampaat näkyvät, mutta nyt osaan arvostaa itseäni. On sitä kuljettu pitkä matka...

tiistaina, maaliskuuta 10, 2009
Finneistä eroon!
- Älä puristele finnejä, ethän halua ikäviä arpia?
- Olet mitä syöt; vältä rasvaisia ruokia.
- Juo vettä paljon.
- Liiku ulkona päivittäin.
- Pidä hyvää huolta hygieenistäsi.
- Käytä ihollesi sopivia ihonhoitotuotteita.
- Älä pese naamaa useammin kuin 3 krt/ päivä.
- Älä stressaa.
- Vaihda tyynyliinat joka viikko.
- Syö terveellisesti.
- Syö tabletteja.
- Kuivaa kasvot erillisellä kasvopyyhkeellä.
- Käytä apteekin tuotteita.
Hätätilanteessa!
Käy ihonpuhdistuksessa kosmetologilla.
Käy lääkärissä aknen takia.
Käy ihotautilääkärillä.

sunnuntaina, maaliskuuta 08, 2009
Ihonhoitokosmetiikkani
Johon kuuluu:
-Humektan (apteekista), kosteusvoide seka/akneiholle
-Septidin, desinfiointiaine
-Avene Cicalfate (apteekista), voide rikkoontuneelle iholle
-eksynyt myös väritön kynsilakka :)
-Herbina kosteuttava kasvonaamio
-ACO Matifying day lotion, mattapinnan jättävä kosteusvoide
-Arbutin, maksaläiskiin :D ja pigmenttivaurioihin
-Sinkkipasta (apteekista)
-Clearasil Spot control, pesulappusia
-Nivea Summer Beauty, kosteuttava, kevyesti päivettävä kosteusvoide
-Natusan Baby Oil
-Cien kosteusvoide
-Bepanthen, kaikkien peruskama
-ES vartalovoide
-Garnier Pure, joka toimii puhdistusaineena, naamiona sekä kuorintana
-Herbina puhdistusemulsio (ihana tuoksu)
-Herbina kasvovesi (ihana tuoksu, luksusta)
-Neutrogena blackhead eliminating scrup (ei toiminut!)
-Pirkka kasvovesi ;>
-Basiron Wash ja Basiron 5 % apteekista
-Nivea refreshing washing gel
-Nivea Wash Off! - täysin korkkaamaton.
Flunssan torjuntaniksit
- Muista pestä kätesi saippuan kanssa monta kertaa päivässä.
- Varmista riittävä C-vitamiinin saanti syömällä hedelmiä.
- Nuku riittävästi, syö hyvin ja liiku tarpeeksi, jotta yleiskuntosi pysyy hyvänä.
- Älä oleile flunssaan sairastuneiden kanssa.
- Pukeudu kunnolla.
Jos flunssa kuitenkin iskee; lepää, juo paljon nestettä ja nauti etenkin C-vitamiinia. Älä lähde sairaana kouluun tai töihin tai treeneihin. Anna elimistöllesi aikaa toipua äläkä urheile heti parannuttuasi.

Kimmoisa ja terve iho - vinkkejä
- Saippua kuivattaa ihoa; pese saippualla vain kovasti hikoavat paikat.
- Käytä ja saunan ja suihkun jälkeen kosteusvoidetta.
- Pesuaineet kuivattavat ihoa, käytä kumihanskoja ja käsivoidetta.
- Ihon kuorinta ja kuivahieronta pari kertaa kuussa vilkastuttavat verenkiertoa ja poistavat täten kuona-aineita. Muista kostausvoiteen käyttö.
- Sauna ja sen perään kylmä suihku tekevät myöskin hyvää verenkierrolle. Saman asian ajaa se, kun vuorottelet lämmintä ja kylmää vettä ihollesi.
- Pese itsesi perusteellisesti uimahallikäynnin jälkeen, sillä kloori ei tee iholle hyvää. Käytä jälleen kosteusvoidetta.
- Epäpuhdas iho johtuu useimmiten stressistä, hormoneista tai perimästä. Päivittäinen ja säännöllinen puhdistus auttavat. Myös raitis ilma, merivesi, rentoutuminen ja kohtuullinen auringonotto voivat olla avuksi. Lisäksi apteekeissa on myytävänä erilaisia voiteita, esimerkiksi Basiron® ia.
- Ylenpalttinen auringonpalvominen saa ihon vanhenemaan liian varhain. Mitä vähemmän ihmisellä on pigmenttiä eli mitä vaaleampi ihminen on, sen alttiimpi hän on säteille.
- Tupakointi heikentää ihon elastisuutta ja heikentää verenkiertoa. Siksi iho vanhenee ja rypistyy ennen aikojaan.
- Paras konsti selluliittia vastaan on reipas liikunta.
- A- vitamiini (porkkana, vihreät vihannekset, maksa, kananmuna) on välttämätöntä iholle. B- (sianliha, turskanmäti, riisi, suurimot, kananmuna) ja C- vitamiini (peruna, kaali, kiivi sitrushedelmät) ovat iholle tärkeitä.

Viimeinen vapaapäivä!
Huomenna taas pitää raahautua lukioon. :( Olisin kyllä mielelläni lomaillut vielä toisenkin viikon! Mulla on huomenna niinkin jänniä aineita kuin fysiikkaa, äidinkieltä, matematiikkaa ja uskontoa. ;< Koulu alkaa 8.15 ja loppuu vast 14.45. Mut ihan jees jos näkee ihastusta. ;) Pitäis lukea joku novellikirja ja tehä joku novellikansio... ja lukea ruotsin sanakokeeseen, et yeah.
Hyvää naistenpäivää kaikille naisille!
Hyvää naistenpäivää kaikille naisille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Blogiarkisto
-
▼
2009
(29)
- ► huhtikuuta (6)
-
►
maaliskuuta
(20)
- Sepä siitä sitten...
- Ihanaa kun ei tarvitse mennä kouluun... =)
- <3
- Ja taas tänään opin jotain uutta...
- Täysin turhaa tietoa, jolla et tee mitään.
- Kuulumisia
- Pitkästä aikaa kiva sunnuntaiaamu
- Suuria kysymyksiä
- Keväinen lenkki
- Ihonhoidon 10 käskyä
- 7 avainsanaa parempaan terveyteen
- Juokse itsesi kuntoon
- Meikkivoiteeni/puuterini
- HOX!
- (melkein) Tasapaksu päivä (minulle)...
- Finneistä eroon!
- Ihonhoitokosmetiikkani
- Flunssan torjuntaniksit
- Kimmoisa ja terve iho - vinkkejä
- Viimeinen vapaapäivä!
Tietoja minusta
- Stuba
- Finland
- Olen kosmetiikasta, matkailusta, pojista ja elämästä kiinnostunut 16- vuotias tyttö.
Lukijat
Koskaan ei voi tietää mikä päivä on viimeinen, joten elä jokainen päivä ihan täysillä!
Blake Lively